RIL Roadshow 2024-25: ”Tulisijalämmityksen paloturvallisuus suunnittelusta käyttöön”

Hankkeen tausta

Tulisijalämmitykseen liittyvät tulipalot (rakennuspalot ja -palovaarat) ovat PRONTO-tilastoinnin perusteella olleet viime vuosina vain lievästi laskusuunnassa (-10 % vv. 2018-2022) nykytason ollessa noin 1000 tulipaloa vuodessa. Viimeisen 10 vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut merkittäviä paloturvallisuutta parantavia seikkoja, kuten pakollinen CE-merkintä (2013), YM savupiippuasetus (2017) sekä kevythormien läpivientiratkaisujen kehittyminen (ns. tuulettuva rakenne). Lisäksi eri organisaatiot, kuten RTT ry, FISE Oy ja RIL ry ovat olleet toteuttamassa useita erisisältöisiä neuvontahankkeita, joissa tavoitteena on ollut hankalaksi koettujen savupiippuja ja tulisijoja koskevien määräysten ja asetusten avaaminen. RIL ry:n julkaisemat ammattilaisille suunnatut oppaat RIL 245 Pienet savupiiput ja RIL 251 Tulisijat sekä kuluttajille suunnattu maksuton RIL Tulisijan valinta- ja käyttöopas ovat merkittävässä roolissa riippumattoman tiedon jakajana ja tulisijalämmityksen paloturvallisuuden kehittäjänä.

RIL Roadshowhanke 2024-25

RIL ry:n käynnistämässä hankkeessa ”Tulisijalämmityksen paloturvallisuus suunnittelusta käyttöön”  pidetään maksuttomia alan ammattilaisille suunnattuja seminaareja eri paikkakunnilla Suomessa. Yhteensä näitä tilaisuuksia pidetään kuluvan vuoden ja vuoden 2025 kevään aikana kahdeksan.  Vuoden 2024 paikkakunnat ovat: 24.10 Espoo, 29.10. Tampere, 6.11. Kuopio ja 14.11. Jyväskylä. Kevään 2025 alustavat paikkakunnat ovat Turku, Seinäjoki, Oulu ja Pori. Ajankohdat niille vahvistetaan loppuvuodesta. Seminaarien yhteydessä pidetään myös eri toimijoille (kuluttajille, vakuutusalalle ja jakelijoille) suunnattuja 1-1,5 h pituisia tietoiskuja, joiden toteutuksessa ovat mukana myös RASI ry ja Omakotiliitto.

Hanke on saanut avustusta Palosuojelurahastolta. Sen johtajana toimii RIL ry:n Pekka Talaskivi ja projektipäällikkönä Industria Oy:n Jari Valtonen.

Hankkeen tavoitteet ja kohderyhmä. Hankkeen tavoitteena on vaikuttaa merkittävästi tulisijoihin ja savupiippuihin liittyviin tulipaloihin ja samalla myös edistää hallituksen tavoitetta puolittaa tulipalot vuoteen 2030 mennessä.  Tavoitteena  on savupiippujen ja tulisijojen paloturvallisuuteen vaikuttavan tiedon jako alan ammattilaisille huomioiden heidän tyypillinen roolinsa erityisesti pientalojen kohdalla: suunnittelussa, vastaavan työnjohtajan roolissa sekä rakennusvalvonta ja -tarkastajatehtävissä. Lisäksi kohderyhmänä on pelastustoimen eri tehtävissä toimivat henkilöt, alan yritykset sekä nuohoojat.

Lisääntyneen tiedon avulla parannetaan paloturvallisuutta kiinnittämällä huomiota tulisijojen ja savupiippujen  ominaisuuksiin ja soveltuvuuteen aiottuun käyttökohteeseen. Valvontatehtävissä toimivalle annetaan nykyistä paremmat valmiudet tunnistaa asetusten vastaiset tuotteet sekä tuotteiden puutteelliset dokumentit. Samalla kiinnitetään huomiota erityisesti viime vuosien aikana kriittisiksi tunnistettuihin riskitekijöihin savupiippu-tulisija -yhdistelmien paloturvallisuudessa.

Maksuttomien seminaarien alustava sisältö (klo 12.00–16.00). Lopullinen sisältö ja painotukset tarkentuvat alan toimijoille laadittavan kyselyn avulla.

  • Tulisijalämmitykseen liittyvät tulipalot; PRONTO-tietokanta
  • Markkinavalvonta                                       
  • Tulisijoja ja savupiippuja koskevat määräykset ja asetukset   
  • Täydentävät ohjeet                 

       Kahvitauko                                                                                                                                

  • Erityissuunnitelmat                 
  • Tulisijojen paloturvallisuusnäkökohtia                    
  • Tulisijojen ja savupiippujen huolto

Vuoden 2024 seminaarien paikkakunnat ja pitopaikat:

24.10. Espoo, Innopoli 2, Edison 1;  (viimeinen ilmoittautumispäivä 16.10)

29.10. Tampere, Technopolis Yliopistonrinne, Häggman ; (viimeinen ilmoittautumispäivä 21.10)

6.11. Kuopio, Novapolis, Pointti; (viimeinen ilmoittautumispäivä 30.10)

14.11. Jyväskylä, Scandic Laajavuori; (viimeinen ilmoittautumispäivä 30.10)

Ilmoittautuminen tilaisuuksiin:  https://www.lyyti.in/RIL_Roadshow_kiertue_202425_7027

Osallistuminen tilaisuuksiin edellyttää ennakkoilmoittautumista. Tilaisuuksiin ei ole mahdollista osallistua etänä. Mahdolliset tiedustelut sähköpostitse: jari.valtonen@industria.fi

Hankkeen yhteistyökumppanit:

Hankkeen toteutuksessa ovat mukana Palosuojelurahasto, ympäristöministeriö, TUKES, Rakennustarkastusyhdistys RTY ry, Nuohousalan Keskusliitto ry, Tulisija- ja savupiippuyhdistys ry, Omakotiliitto, pelastustoimen kumppanuusverkosto, pelastusopisto, Industria Oy sekä HärmäAir Oy ja Tulikivi Oyj.

Julkaistu kategoriassa TiedoteTagit